28.2.2014

masukuvaukseni, raskausajan kuvaus





Oli itsestäänselvää, että halusin otatuttaa raskausajasta valokuvia. Niinpä eräänä helmikuun päivänä valokuvaaja Pinja Bruun tuli kotiimme. Pinja on keskittynyt erityisesti vauva- ja masukuvaukseen, minkä lisäksi hän on käynyt kuvaamassa häitä.

Toiveenani oli ottaa herkkiä ja luonnollisia kuvia masusta ja toiveeni toteutui. Sillä ennen häitämme vuonna 2012 otatutin huomenlahjakuvia, en halunnut masukuvia otettavan pitsihepeneissä. Lisäksi toivoin, että kuvissa olisi jotain hauskaa, kuten sneak peek kuvassa mielestäni on.

Kotimme makuuhuoneessa oli Pinjan kertoman mukaan oivallinen valaistus luonnollisten kuvien ottamiseen. Puolitoista tuntia sain keskittyä vain masuuni ja sen asukkiin ja silloin tällöin käydä vaihtamassa rekvisiittaa. Oli mukavaa, että kuvat otettiin tutussa ympäristössä omassa kodissa.

Kuvia otettiin parisataa, joista Pinja käsitteli minulle parisenkymmentä kuvaa itselleni käytettäväksi. Joku kuvista päätyy ainakin vauvanhuoneen seinälle.

2 kommenttia:

  1. Masu on kyllä ikuistamisen arvoinen ja miten ihana muisto siitä jää itselle kuin myös vauvalle tämän vähän varttuessa :) Ihania, simppeleitä kuvia!

    VastaaPoista