28.12.2013

raskausviikon 25 kuulumiset

Tänään raskaus edennyt 25+2 ja olo edelleen hyvä.

Vatsan ympärysmitta on tänään 105cm. Saan päivittäin kuulla miten iso masuni on. Itsekin odotan hiukan kauhulla miten isoksi masuni vielä kasvaa, sillä raskautta jäljellä vielä reilut kolme kuukautta ja nythän vauvamme rupeaa kunnolla kasvattamaan itseään. Toisaalta ei tuo haittaa, sillä masu on ihana ja jos olo tuntuu jatkossakin näin hyvältä niin siinähän kasvaa.

Ihanaa, että joulu on nyt ohi ja pääsen takaisin normaaliin arkeen kaiken jouluähkyn ja treenaamattomuuden jälkeen. Olen tosin ylpeä miten hyvin pystyin välttämään pääasiassa kaikki jouluherkut, kuten konvehdit ja piparit. Toki söin  joulunpyhien illallisilla aina jälkruokia, en pystynyt vain vastustamaan. Mutta nyt alkaa ryhdistäytyminen syömisen suhteen, johon motivaattorina on alkuvuodesta oleva sokerirasitustesti. Stressaan mahdollisia huonoja tuloksia valtavasti ja muutenkin ajatus sokerirasitustestistä pelottaa, sillä minulla on tapana aina pyörtyä verikokeissa.

Eilen käytiin tulevan isukin kanssa treenaamassa kuntosalilla ekaa kertaa joulunpyhien jälkeen. Tekipä hyvää, vaikkakin juoksumatolla rupesi minua hiukan supistelemaan ja joudun himmaamaan tahtia. Lisää odotusajan liikunnastani tulee toivottavasti pian.
Painoa minulle on muuten kertynyt raskauden aikana 6kg siihen mennessä kun pari viikkoa sitten kävimme viimeksi neuvolassa. Eli melko hyvällä mallilla mielestäni ollaan painon suhteen. Uskon, että minulle ei kerry kahtakymmentä raskauskiloa niin kuin olen kuullut joillakin odottajilla käyvän.


Vauvan liikkeet tuntuu nykyään paremmin kuin aikaisemmin. Varsinkin iltaisin on sellaisia meininkejä, että liikkeet näkyvät jopa ulospäin. Olen tähän asti tuntenut tosi vähän vauvanliikkeeitä, mutta en ole ollut siitä huolissani, sillä edessä oleva istukka ilmeisesti vaimentaa liikkeiden tuntemista valtavasti.

Toivottavasti jaksatte jatkossakin kuunnella minun raskaushöpötyksiä. Tajusin nimittäin, että laskettuunaikaan on aikaa enää todella vähän aikaa enkä ole oikein ehtinyt vielä hössöttämään raskaudesta lähes ollenkaan, toisaalta ehkä hyvä niin. Mutta haluan ottaa kaiken ilon irti loppuraskaudesta ja tallettaa muistoja tänne blogiin. Ja vielä jotain juttuja, jotka pitäisi tehdä ennen vauvan syntymää, tärkeimpänä tietysti lastenhuoneen sisustaminen. Uusi auto sen sijaan saatiin hankittua ennen joulua. Uuteen perheautoon mahdumme paremmin kaikki ja sillä on mukavampi tehdä yhdessä mökkimatkoja.

9 kommenttia:

  1. hei, olen kauan seurannut blogiasi ja nyt vasta tajusin että meillä on laskettuaika aikalailla samois päivis :)! mikä päivä sulla on ? :) mulla 10.4 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoilla viikoilla mennään, sillä minun laskettuaika on 9.4. Ihanan hauska sattuma.
      Toivottavasti seuraat blogiani siis jatkossakin. :)

      Poista
  2. Moi!
    Ihana masu ♥ älä huoli raskauskiloista sinulla on vasta niin vähän niitä kertynyt, joten ei huolta! Liikunnalla saa mukavasti hallittua painoa myös raskausaikana :), tsemppiä siis salille!
    Luin hääblogiasi ja luen nyt tätä blogia suurella innolla. Olet mahtava kirjoittaja.
    Minä ainakin jaksan lukea myös raskaushössötys juttuja!! Itselläni kaksi tytärtä, toinen 2v ja toinen 4kk. :)
    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun alkuraskauden hervoton syöminen on loppunut, toivon tosiaan että painoni ei enää räjähtäisi käsiin. Ja kunhan vaan pystyn liikkumaan loppuunasti.
      Ihana kuulla, että löysit Joukolattaren hääblogin kautta.
      Onnea tyttäristäsi! Miten arki syksyllä on sujunut kahden lapsoisen kanssa?

      Poista
  3. Mahan kasvu (ja painon nousu) on niin yksilöllistä, että eipä siitä kannata huolehtia. Ystävälläni on menossa rv 30+ jotain, ja näyttää siltä että laskettu aika oli ja meni jo, vaikka h-hetki on vasta helmikuun lopulla. Täällä taas mennään raskausviikolla 16, eikä vatsaa näy vieläkään. Itse huomaa kohdun pyöristyneen reippaasti, mutta vielä mahtuu normihousut jalkaan kevyesti. Tosin tilanne on todennäköisesti aivan toinen jo parin viikon päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masun kasvu on kyllä todella yksilöllistä. Minua ihmiset onnittelivat jo ennen kuin olimme kertoneet raskaudesta läheisillemme. Ilmeisesti minun kaltaisilla lyhyillä ja palleroisilla naislla raskaus näkyy nopeammin kuin pitkillä ja hoikilla.
      Äitiyshousut tulivat siis melko pian syksyllä ostoslistalleni. :)

      Poista
    2. Ihana uutinen Marjo! :)

      Kaverini on viikolla 15 ja vatsa on aika näkyvä eli todella yksilöllistä.
      Mä myös jännitän, jos joskus olen raskaana, keräänkö painoa ihan huolella. Toisaalta turha kai sitä murehtia, kun toistaiseksi vauvaa ei näy eikä kuulu. Mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja olen melko huonossa kunnossa sen takia ja lääkäri totesikin, ettei vauvaa kannata edes ajatella ennen kuin saadaan kilpirauhanen ja kroppa parempaan jamaan.

      Poista
    3. Toivottavasti Anu saat hyvää hoitoa ja kuntosi paranee pian. Tsemppiä!

      Poista