3.6.2013

onnea 8-vuotias parisuhteemme

8 vuotta sitten lähdin ystäväni kanssa viikonlopuksi pieneen maalaiskuntaan. Kylillä kantautui huhu, että Helsingin neidot ovat paikalla ja huhun saattelemana komea poika ilmestyi samoihin grillijuhliin kuin minä. Käytiin tansseissa ja valvottiin yhdessä kesäyöt. Seuraavana viikolla tapasimme kyseisen pojan kanssa heti Helsingissä. Kyseisestä viikonlopusta tuli eilen kuluneeksi 8 vuotta. Kyseinen poika on nykyään aviomieheni.

Juhlistimme vuosipäivää eilen käymällä hurvittelemassa Linnanmäellä. Kyseinen paikka on meille tärkeä, sillä suhteemme alussa olin kesätöissä Linnanmäellä, joten mieheni tuli minut aina hakemaan työpäivien jälkeen Lintsiltä kotiin.
 Lintsillä pidimme toisiamme kädestä, kiljuimme, muistelimme menneitä, nauroimme, suutelimme vuoristoradassa, pelasimme ja suunnittelimme tulevaa.

 



2 kommenttia: