9.5.2013

suurin fanitus

10 vuotta sitten näin energisen ja suloisen pojan telkkarissa. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen Idols-kisa ja tämä mieleeni jäänyt esiintyjä oli tottakai Antti Tuisku Se oli menoa heti. Siitä asti olen käynyt Antin keikoilla ympäri Suomea; Helsinki, Mikkeli, Kuopio, Vantaa, risteilyt. Jonotin nimmareita eri paikoissa ja pääsyä keikoille ensimmäisten joukoissa. Kävin fanitapaamisissa ja ostin itselleni Antti Tuiskun tyynynliinan ja lippalakin. Alkuaikoina pidin Antista isoja leikekirjoja, ne on säilötty nyt rakkaudella. 

Alkuhuuman jatkuva fanitus on hieman laantunut, mutta Antti on pysynyt ykkösartistina siitä lähtien ja käyn edelleen hänen keikoillaan aina kun mahdollista.

Häissämme numeroimme yhden pöydänkin numerolla 13, joka kuvasti yhteisiä Antti Tuisku keikkojamme. Häätanssikin tanssiittin Hyökyaallon tahdissa. Aina välillä nauran, että Antti Tuisku on ollut osa elämääni pidempään kuin oma mieheni ja ainakin alussa huuma molemmissa "suhteissa" on ollut yhtä ihana.

Huomenna luvassa Antin keikka Tavastialla. En uskalla luvata, että käyttäydyn hyvin. Taidan ehkä vähän innostua.


2 kommenttia:

  1. Ihanaa, joku muukin on joskus hurahtanut. Itse hurahdin aikoinaan Ari Koivuseen - hänen keikoillaan on tullut käytyä aika lailla - sekä nykyisen bändin Amoralin että soolokeikoilla. Jopa Budapestiä myöten! Isäntä kulkee mukana;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tällainen fanittaminen piristää mukavasti vanhemmankin ihmisen mieltä.

      Poista