1.9.2013

sunnuntaibrunssilla Stansvikissä

Tänään suuntasimme ystäväpariskunnan kanssa brunssille Ravintola Stansvikiin Laajasaloon. Kerroinkin kesällä täällä kun kävimme ravintolassa illallisella ja tykkäsimme sen merellisestä miljööstä. Tänään keksimme mennä tosiaan testaamaan paikan 25euron brunssin ja kyllä kannatti.
Brunssi on tarjolla sunnuntaisin klo 12-15 ainakin vielä syyskuun ajan. Ja henkilökunta kertoi, että jos suosio jatkuu yhtä hyvänä kuin nyt kesällä, brunssia saatetaan tarjoilla jopa jouluun asti, kannattaa siis seurata ravintolan nettisivuja. Jos brunssille haluaa pöydän merinäköalalla on pöytävaraus suositus, mutta ilmeisesti ilman pöytävaraustakin brunssille mahtuu hyvin.

Mutta mitä 25 eurolla saa? Taisin hihkua ihan ilosta kun näin runsaat buffetpöydät. Tänään tarjolla oli muun muassa erilaisia salaatteja, sillejä, leikkeleitä, graavilohta, tsatzikia, oliivejä, kanaa ja hedelmiä. Lämpiminä ruokina oli keittoa, yön yli haudutettua härkää, uunijuureksia ja perunoita. Leipäpöytä oli runsas foccaccioineen ja karjanlanpiirakoineen. Jälkiruokapöytä jatkoi runsasta linjaa, oli juustoja, täytekakkua, pannacottaa ja mustikkapiirakkaa. Juomana oli makuvettä ja kahvia ja teetä.

Paikan olivat löytäneet ystäväporukat, nuoret perheet ja lähialueen keski-ikäiset asukkaat, joten tunnelma oli kotoisa ja leppoisa. Ravintolan sisustus voisi ehdottomasti olla viihtyisämpi, ehkä jotain merihenkisyyttä ravintolasaliin. Sisustus ja tunnelma ovat kuitenkin tärkeä osa sitä, että ravintola saa uusia asiakkaita tai että asiakkaat tulevat ravintolaan toisenkin kerran.

Kaikinpuolin oivallinen brunssipaikka Itä-Helsingissä.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti