10.2.2013

sunnuntai Helsingissä

Sunnuntait on mielestäni parhaimpia päiviä viikosta.
Tänään päivä alkoi aamiaisella Cafe Carucellissa.



Aamiaslautanen maksoi 16€ sisältäen mm. leikkeleitä, juustoja, paahtista, croisantin, salaattia, munakokkelia ja  hedelmiä.
Santsikuppi kahvia/teetä kuului hintaan.


Kävimme aamiaisen jälkeen Virka Galleriassa. Galleriaan on helppo mennä, sillä sinne on vapaa pääsy.


Tällä hetkellä esillä on kaksi näyttelyä; Martti Jämsän Helsinki - yötä päivää

ja Johannes Romppasen Staff Only.

Pääkohteemme tänään oli kuitenkin Kiasma.

Menimme sinne lähinnä katsomaan Jouko Lehtolan Viattomuuden loppua.

 Joukon kuvat olivat sykähdyttäviä! Mene ihmeessä katsomaan näyttely, jos vaan liikut Kiasman lähettyvillä. Näyttely on esillä 18.8.2013 asti.

Näyttelyssä on esillä valokuvia eri sarjoista; young heroes, tauoituja henkilöitä, huumekuolemien paikkoja, kotiväkivallassa käytettyjä teräaseita.

Ja suosittelen ehdottomasti, että katsot näyttelyn yhteydessä Riitta Riihosen 30min kestävän elokuvan  Valossa, Jouko Lehtola.

Toinen odotettu näyttely oli Dan Perjovschin Irti Kehyksistä.
Taiteilija olikin piirtänyt seinille paljon ajankohtaisia asioita.  Ripaus huumoriakin oli osassa piirustuksia mukana, mikä kuuluukin kyseisen taiteilijan juttuun.







Iloinen yllätys oli 3 kerrosta käsittävä Tosi Kyseessä- kokoelmanäyttely. Näyttelyssä oli paljon sekä ajatuksia herättiviä että hauskoja teoksia.

Loppupäivä meneekin sitten sohvalla kynttilän valossa telkkaria katsellen ja uuteen työviikkoon valmistautuessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti