23.1.2013

Matkamessujen antia - ulkomaat

Kävin mieheni kanssa viime viikonloppuna matkamesssuille. Tulipa kalliiksi, jos kaikki unelmat täytämme muutaman vuoden sisällä.

Ehdottomasti ykköskohteeksemme nousi Islanti. Maisemat, luonto, kuumat lähteet, valaat, hevoset - maa vaikuttaa upealta. Islannin matkalla olisimme luultavasti pari viikkoa. Messuilla Islannin edustaja suositteli, että vuokraa auton ja kiertää saaren rantatietä pitkin. Toivon kovasti, että ensi vuoden keväänä/kesällä pääsisimme Islantiin.




Seuraavana unelmalistalla olisi päästä Norjaan vuonoristeilylle.


Espanjassa olemmekin käyneet jo useasti aijemmin. Itse olen myös asunut kyseisessä maassa muutaman vuoden, mutta siitä on piiiitkä aika. Messuilla kuulimme enemmän Murcian alueesta, joka on meille aivan tunteman. Murcian alueella olisi mm. kiinnostavia viinialueita, esim. Yecia, Jumilla ja Bullas. Lento olisi Alicanteen.



Malta vaikutti mukavalta paikalta - kauniita kaunpunkeja, luontoa, hyvää ruokaa ja sukelluskohteita.


Mieheni erityisesti haluaisi päästä matkalle Marokkoon. Itselleni riittää ehkä tämä kokemus kyseisestä maasta.



Caribian risteily olisi unelma. Ja silloin nukuttaisiin tällaisessa vuoteessa.

Sveitsiin taidamme mennä jo tänä keväänä.


Näiden lisäksi unelmointilistallamme on Portugali, Japani, Italia, Itävalta, Etelä-Afrikka, Dubai, New York, Nizza, Venetsia, Dubrovnik, Pietari ja Berliini. Mutta näihin kohteisiin emme törmänneet messuilla.

Kiinnostavista kotimaan kohteista myöhemmin.

8 kommenttia:

  1. Voih, oon haaveillut Islannista ja Norjasta ties kuinka kauan. Toivottavasti nämä unelmat joskus toteutuvat täälläkin :)
    Ja jos teidän matkanne toteutuu, niin täällä on ainakin yksi innokas lukemassa matkakertomuksia ja ihastelemassa maisemia kuvien välityksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse innostuin Islannista kovasti. Olisi varmasti vähän erilainen kohde missä olen tottunut käymään. Luonnon upeus houkuttaa eniten.

      Poista
  2. Islanti on kyllä tosi kiva ja erilainen. Autonvuokraus ehdoton jotta pääsee Reykjavikin ulkopuolelle. Mutta ei kannata vuokrata kaikkein pienintä autoa vaan mieluiten maasturi jos raaskii, tiet ovat todella huonokuntoisia ihan perusreiteilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulemma se rantatie, joka vie saaren ympäri on kuulemma tosiaan ihan ok kunnossa. Mutta sisämaahan ei taviksella ole mitään asiaa. Erillisillä maasturiretkissä pääsee sinnekin ajelemaan.
      Oletko käynyt Islannissa? Mikä siellä oli parasta?

      Poista
  3. mennään autolla norjaan roadtripille.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!
      Varo vaan, ettei tämäkin matkasuunnitelma toteudu :)

      Poista
    2. ei haittaa vaikka toteutuskin mutta ei ehkä ihan tänävuonna.. joskus.

      Poista
    3. joo katsotaan miten meidän ensimmäinen yhteinen matka sujuu, ennen kuin ruvetaan suunnittelemaan seuraavaa.

      Poista